Vartiopaikalla idän ja lännen välissä

Blogien kirjoittaminen ei ole uutta minulle, aiemmin olen kirjoittanut blogeja sekä katsauksia minun – ja toivottavasti lukijoidenkin – mielestä tärkeistä ynnä mielenkiintoisista aiheista. Aiempiin kirjoituksiini voi tutustua SSS-Radion sivuilta kuin myös maanpuolustus.net-foorumin blogipalvelusta. Katson kuitenkin, että nyt on aika kokeilla omien siipieni kantavuutta ja jättää aiemmat blogialustat ja aloittaa kirjoittaminen puhtaalta pöydältä – tässä on etuna myös se, että näin minulla on suurempi vapaus tekstieni suhteen mutta vielä tärkeämpänä pidän sitä, että käytössäni oleva alusta on nyt lukijoiden kannalta aiempaa neutraalimpi.

Aiemmissa blogeissa ynnä katsauksissa päähuomioni kohdistui turvallisuuspolitiikkaan ynnä Ukrainan sotaan ja yhteiskuntaan sekä Venäjään. En myöskään jättänyt käsittelemättä suomettumisen aikakautta ja sen olemassa olevaa vaikutusta tämän ajan Suomeen, se ettei Suomessa suoritettu Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen lustraatiota – puhdistusta – on olemassa oleva ongelma, se heijastelee tähän hetkeen kun Venäjän aggressiivisen politiikan ja valloitushalujen myötä turvallisuuspoliittinen tilanne on kiristynyt Suomessakin, eikä maassamme tunnuta kyettävän tekemään merkittäviä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Tehdä selkeää valintaa sotilaallisen liittoutumisen ja liittoutumattomuuden välillä ensin mainitun eduksi.

Blogin nimi ”Vartiopaikalla idän ja lännen välissä” on johdettu nimiehdotuksesta ”vartiopaikka” ja miksi olen ”vartiopaikalla idän ja lännen välissä”?

Ukrainan sota koskettaa minua hyvin paljon, se on osa jokapäiväistä elämääni – on ollut ensilaukauksista lähtien ja tässä minä olen, vertauskuvallisesti, vartiopaikalla Itä-Ukrainassa Donbassin laajoilla tasangoilla taistelemassa sanan säilällä läntisten arvojen puolesta.

Ukraina oli minulle monella tapaa tuttu jo ennen sotaa, olin vieraillut maassa useamman kerran, tavannut paikallisia, keskustellut heidän kanssa ja hankkinut joukon ystäviä ja jotain muutakin tästä laajasta eurooppalaisesta valtiosta. Kaikista alueista Ukrainassa juuri Donbass sekä teollisuuskaupunki Donetsk ovat ne joihin tunnen suurinta vetoa – metsien ja järvien keskeltä Suomesta mittaamattoman laajojen tasankojen avaruuteen Ukrainan itäosiin, ja jollei olisi sotaa ja miehitystä, todennäköisesti sinne tieni olisi minut pysyvämmin vienyt. Nyt haaveena on vapaa Donbass…

Turvallisuuspolitiikka kuin myös Venäjä ovat olleet aiheita joista olen ollut kiinnostunut vuosikymmeniä. Teini-iän kynnyksellä, jolloin ”militaria” syvällisemmin alkoi kiinnostaa minua, idässä oli naapurina Neuvostoliitto, joka tuolloin kiinnosti ja kiehtoi minua totalitaristisena suurvaltana. Neuvostoliiton hajottua en kuitenkaan voinut kääntää katsetta idän suunnalta, jatkoin edelleen sen ”perillisen” Venäjän edesottamusten seuraamista unohtamatta suurta joukkoa itsenäisiä uusia valtioita.

Niin kauan kuin saatan muistaa, olen seisonut ”vartiopaikalla” idän ja lännen välillä seuraten katseellani tapahtumia idässä, toisinaan ollen vähemmän huolestunut ja vastaavasti hetkittäin – kuten nyt – tuntenut suurta epävarmuutta siitä mihin suuntaan tästä edetään. Epävarmuudesta huolimatta oma henkilökohtainen tuntemukseni on järkähtämättömän varma – totalitarismin edessä ei pidä antautua ja nöyrtyä. Sitä Putinin Venäjä on – totalitaarinen valtio.

Marko (Kiova, toukokuussa 2016)

* * *

Aiempiin blogiteksteihin liittyen, tulen siirtämään tänne eräitä edelleen ajankohtaisia kirjoituksia.