Miehitetty Donetsk – elämää kuolleessa kaupungissa

Tämän kirjoituksen perustana – pohjana – on Donetskin vuoden 2014 kevään ja kesän kokeneen muistelot, alun perin ajatuksenani oli laatia lyhyt haastattelu, jonka sisällä käydä läpi muutamia kiinnostavia seikkoja Donetskin ja Itä-Ukrainan sotaan johtaneista tapahtumista keväältä 2014. Haastattelusta ei kuitenkaan tullut haastattelua – tässä tapauksessa ei kuitenkaan käynyt siten kuten vanhassa sadussa, jossa hiiri teki kissalle takkia, mutta takista ei tullutkaan takkia vaan lopulta kangas hupeni silmissä, niin ettei kangasta riittänyt kuin rusettiin.

Haastattelu ei kuitenkaan huvennut olemattomiin, sen sijaan keskustelun kuluessa huomasin, pohtivani useammankin kerran sitä, että kuinka voin pukea ymmärrettävästi sanojen muotoon kertojan kaiken kokeman? Kuten haastateltava – kertoja, jonka nimeä en nyt turvallisuussyistä julkisesti kerro mutta josta voimme käyttää nimimerkkiä L, itsekin tuumasi keskustelumme lomassa useammankin kerran.

-Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.

Venäjän varustamien joukkojen tarkastuspiste Slovjanskissa, 12.4.2014 - kuvakaappaus Espreso.TV.

12. huhtikuuta 2014 – Slovjansk

Jo ennen varsinaisten taisteluiden alkua Itä-Ukrainassa tilanne oli ollut epävarma – paikoin kaoottinenkin. Donetskissa puukotettiin kuoliaaksi venäläishuligaanien toimesta Ukrainan uuden hallinnon tukimielenosoitukseen osallistunut donetskilaissyntyinen Lvivissä opiskellut Dmytro Chernyavskiy maaliskuun 9. 2014 – tapahtunut oli ensimmäinen aavistuksenomainen muistutus siitä, että Venäjän toimet eivät kenties päätykään Krimin niemimaan miehitykseen.

Donetskin keskustaan ns. Leninin aukiolle alkoi kerääntyä maaliskuussa viikonloppuisin protestoijia, jotka tukivat Kiovasta paennutta Viktor Janukovytšia ja Alueiden puoluetta – alussa mielenosoitukset olivat pieniä mutta kuun loppupuolella niiden koko alkoi kasvaa.

-Nyt tiedän, että Janukovytšin tukijoita käytettiin hyödyksi, samoin Majakista (Маяк) tuotiin väkeä protesteihin. Olin pettynyt, kun näin ihmisiä kokoontuvan aukiolle jokainen viikonloppu. Moni Venäjältä Itä-Ukrainaan muuttanut eläkeläinen kuvitteli rakentavansa Neuvostoliittoa uudelleen – he haikailivat Neuvostoliiton perään, eivät Ukrainan tai Venäjän vaan Neuvostoliiton.

Slovjanskin ja Kramatorskin valtaus alkoi 12. huhtikuuta 2014 – samoihin aikoihin useamman muun kaupungin hallintorakennuksia yritettiin valloittaa, osassa valtausyrityksiä – tuolloin vielä ”separatisteiksi” kutsutut Venäjän varustamat joukot – onnistuivat. Donetskin keskustassa hallintorakennus joutui huhtikuussa militanttien haltuun, haastateltavani joutui kevään ja kesän kuluessa käymään muutamia kertoja alueella – jo keväällä silmin pistävää olivat rengasröykkiöiden ohella ei-paikalliset nuoret miehet. Heidän kanssa ei tehnyt mieli jutella, mutta toisinaan oli pakko vaihtaa joku sana tai kuulla heidän puhetta. Jo puheen aksentista erotti välittömästi sen, ketkä eivät olleet ukrainalaisia tai eivät olleet asuneet alueella pysyvästi, monet puhuivat venäjää venäläisellä korostuksella – moni oli värvätty Venäjän maaseudulta Ukrainaan.

-Slovjanskin valtaus tuntui unelta, minun oli mahdotonta uskoa mitä tapahtui – toivoin kaiken aikaa herääväni painajaisesta. Ensihetkillä oli vaikea hahmottaa kokonaisuuksia, tapahtumat kehittyivät nopeasti – myöhemmin ymmärsin Venäjän roolin paljon paremmin, ymmärsin ” Масштаб” (skaalan). Ymmärsin, että tämä kaikki oli vaatinut paljon valmistelua.

-Kun ukrainalaiset vapauttivat kesällä Slovjanskin, uskoin, että kaikki päättyy vielä hyvin, että seuraavaksi on Donetskin vuoro. Painajaisuni ei päättynytkään, Donetskia ei vapautettu… Menetin kodin!

Miehitetty Donetsk

Viktor Janukovytšin kaudella Alueiden puolueen toistuva ”iskulause” oli se, että Donbass elättää Ukrainan! L:n mukaan moni uskoi iskulausetta, he ottivat sen todesta – eivät he kuitenkaan ajatelleet itsenäisyyttä Ukrainasta vaan laajempaa itsehallintoa Donbassiin.

-Moni ajatteli, vähän enemmän rahaa ja rikkauksia!

Samalla tavalla kuin pienemmilläkin paikkakunnilla, Donetskissa kaikki oli organisoitua ja valmisteltua – Venäjä oli valmistellut kaiken, Vladimir Putin odotti vain oikeaa hetkeä, hetkeä jolloin Ukraina on heikko ja kaaoksessa, ottaakseen haluamansa.

Normaalistikin Donetsk hiljenee kesällä, lapsia ja nuoria lähtee pois kaupungista, monet menevät lomailemaan merelle tai luontoon – viikonlopuiksikin työläiset pyrkivät poistumaan kaupungista. Samalla tavalla Donetsk hiljeni sotakesänä, mutta tuolloin kaupunki tuntui erilaiselta – sen ohella, että kesällä kaupunkiin alkoi kantautua taisteluiden ääniä – sen ilmapiiri oli muuttunut.

En nyt kerro missä L. tarkalleen asui, todetaan kuitenkin, että hän ei asunut Donetskin länsi- ja pohjoisosien tuntumassa, joten taistelut eivät ennättäneet hänen kotiovelle kesän kuluessa. Lännessä Mar’inkassa ja Petrovs’kissa sodittiin kesällä, samoin pohjoisessa Donetskin reunamilla sekä tietenkin lentokentän alueella. Ystäväperhe oli parin viikon ajan evakossa taisteluiden edettyä Mar’inkaan ja ollen erityisen rajuja – heidänkin asuinalueelle Mar’inkaan osui kranaatteja. Nyt heidän kotitalonsa Mar’inkassa on ammusten arpeuttama.

Sotaa ei kuitenkaan voinut paeta – se oli läsnä. L. kertoi nukkuneensa koko kesän eteisessä, koska siellä ei ollut ikkunoita, jotka rikkoutua, mikäli pommi tai kranaatti räjähtäisi talon lähistöllä. Asunnon suojaisin paikka, oli eteinen, mikäli taloon tulisi osuma. Kerran Leninski prospektin suuntaan osui kranaatteja, paineaalto tuntui sisällä saakka – se työntyi asuntoon täyttäen sen, tuntui siltä, että ikkunat hajoaisivat, ja sitten paineaalto ”vetäytyi” jättäen ikkunat helisemään ja paukkumaan.

-Heinäkuun lopulla tai aivan elokuun alussa militantit ampuivat vanhemman miehen aivan kotitaloni tuntumaan. Kuulin ikkunoista ja avoimesta parvekkeen ovesta ammuntaa, kurkistin varoen ikkunasta ja kuulin kuinka naapuri huusi ja parkui osoittaen tielle. Ne ampuivat miehen! Naapuri osoitti tien suuntaan, aseistautuneita maastopukuisia miehiä – roskasakkia.

-Kesä oli raskas minulle, kaupunki, jossa olin syntynyt ja kasvanut valmistautui sotaan. Kauppojen näyteikkunoita peitettiin vanerilevyillä, kotien ikkunoita teippailtiin. Kaupungista alkoi poistua yrityksiä, syyskesällä poistuminen vain kiihtyi – työpaikka muutti tuolloin Bila Tserkvaan joidenkin työntekijöiden jäädessä Donetskiin.

-Olin masentunut ja des orientoinut, asiat – vaikka olivatkin tosia – tuntuivat epätodellisilta. Pelkäsin liikkua kaupungilla, aamupäivällä tein välttämättömät ostokset – keskustaan en mielelläni mennyt. Siellä oli runsaammin sotilaita ja asemiehiä, joita ihmiset pelkäsivät. En aina tiennyt mitä tehdä seuraavaksi, tai en osannut päättää mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.

-Oli myös varottava kaiken aikaa, Ukrainan lippua ei voinut pitää esillä, eikä Ukrainan symbolejakaan – kesällä niiden julkinen esittäminen tarkoitti käytännössä kuolemantuomiota. Kukaan ei uskaltanut tehdä mitään vaikka ihminen olisi tapettu Ukrainan lipun takia.

Kesäkuussa L. vieraili Kiovassa, matka oli epätodellinen – hänestä tuntui väärältä ja oudolta se, että ihmiset hymyilivät ja olivat iloisia, kun hänen rintaa raastoi suru ja tuska, kun pelko oli kaiken aikaa läsnä. Kiovassakaan ei voinut rentoutua – muutettuaan Donetskista syksyllä kului kuukausia, kunnes saattoi hengittää vapaasti, olla rentona.

–Sota ja rauha olivat kaksi eri todellisuutta!

Varatessaan junalippuja Kiovaan, L. oli huomannut asemalla ja sen tuntumassa vetelehtimässä nuoria epäsiistejä – ilmeisen köyhiä – miehiä, valtaosa oli aseettomia. L. pani merkille miesten liikkuvan ihmisten – paikallisten – luo, pysähtyen juttelemaan jatkaen sitten matkaa. Hänen luo tuli nuorehko epäsiisti mies, jutteli ensin muutamia sanoja ihan niitä näitä. Katsellessaan köyhää ja epäsiistiä miestä haastateltavani ymmärsi, ettei tämä ”каца́п” ole mihinkään matkalla, mikä kävi ilmi lopulta kysymyksistäkin. 

Juteltuaan niitä näitä mies ryhtyi kyselemään mielipidettä Ukrainasta ja Venäjästä – sodasta, voimakkaan venäläisellä aksentilla. Mies oli tullut Donetskiin, vieraaseen maahan, häntä tenttaamaan, kaukaa Venäjältä – kuka hänet oli lähettänyt, kuka hänelle maksoi ja kuinka paljon – ne olivat asioita, joita hän ei voinut mieheltä kysyä (vaikka halusikin). Mies oli testaaja, keskustellessaan kollegoiden kanssa kesällä työpaikalla tapauksesta, kaikilla naisilla oli kokemusta testaajista – henkilöistä, jotka keräsivät informaatiota näennäisen viattomalla tapaa.

2S9 Nona kolonnaa Donetskissa kesällä 2014.

Loppukesästä etenkin ilta- ja yöaikaan kalustoa siirrettiin Donetskin reuna-alueille, hänen kotinsa lähistöltä siirrettiin kalustoa lounaan- ja lännensuuntaan. Aamuisin tienpinnat olivat rikki, telaketjujen jälkiä oli risteysalueilla, katujen reunuksia ajettu hajalle – joukkoja kuljetettiin myös tavallisilla linja-autoilla: harhautusta - maskirovkaa.

-Ukrainan armeija oli tuolloin köyhä ja huonosti varusteltu, monet nuoret miehet Ukrainan keski- ja länsiosista lähtivät puolustamaan maataan kehnosti varusteltuna. Olin surullinen kuultuani uutisista venäläistykistön tuhonneen ukrainalaisyksikön – reilut parikymmentä nuorukaista kuoli, koko ukrainalaisyksikkö lakkasi olemasta...

(Huom. kyseessä on tapahtuma, jossa Venäjän asevoimien tykistöpatteristo tulitti Venäjän maaperältä Ukrainan aluetta ja leiriytynyttä Ukrainan asevoimien moottoroitua yksikköä).

* * *

Syyskuun ensimmäisellä viikolla 2014 L. jätti Donetskin ynnä kokojoukon ystäviään ja läheisiään taakseen muuttaen miehitetystä kaupungista vapauteen. Matkan ensimmäinen etappi oli Donetskista linja-autolla Mariupoliin. Matka meinasi koitua heidän kaikkien kohtaloksi linja-auton ylittäessä ”ei kenenkään maata”, tuolloin Donetskin suunnasta ammuttiin kranaatteja kohti linja-autoa.

-Naiset ja lapset ja vanhukset itkivät ja parkuivat sekä rukoilivat. Kranaattien räjähdykset pöllyttivät mustaa multaa bussin katolle kuskin ajaessa epätoivoisesti tietä myöten kohti kauempana siintävää Ukrainan lipulla varustettua vartioasemaa.

-Oliko se pelottelua vaiko tarkoitus tappaa…

Vasta Mariupolissa L. saattoi hengittää vapaammin, vasta sieltä länteen lähtiessä hän koki itsensä vapaaksi – mutta samalla kuitenkin kahlituksi. Hän on kahleissa aivan kuten on maa, jota hän rakastaa – Ukraina.

L. kuitenkin uskoo, että vielä tulee aika, jolloin Ukraina on kiinteä osa Eurooppaa, että se on päässyt irti Venäjän otteesta. Että Ukraina on osa eurooppalaista perhettä, osa länttä. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa ja toivoa, se antaa hänelle voimaa jaksaa ero kodista ja rakkaista. Juuriltaan väkisin revitty…

Sota on hajottanut ystävyyssuhteita, L:kin kertoi pettyneenä moniin, jättäneensä joitain ”ystäviään” lopullisesti taakseen. Oli pakko!

-Moni Venäjälle muuttanut on myös palannut, moni palanneista ei jäänyt Donetskiin vaan jatkoi matkaa Ukrainan länsiosiin. Todella moni on pettynyt Venäjään – ihmiset sokaistuivat propagandasta, he kuvittelivat saavansa jotain, jota eivät sitten saaneet.

-Moni Venäjälle sodan alussa muuttanut on palannut, koska heitä on painotettu Venäjällä muuttamaan kauas itään – Vladivostokiin saakka. Heille on vain sanottu, että idässä tarvitaan slaaveja. Venäjä pelkää Kiinaa.

L. on syntynyt Neuvostoliitossa, kasvanut aikuisuuteen Neuvostoliitossa rautaesiripun itäpuolella – elänyt lähes koko ikänsä loppukesään 2014 saakka Donetskissa. Hän on ylpeä juuristaan – ukrainalaisuudestaan.

Sodan myötä hän näki erityisen sen, kuinka Venäjällä FSB jatkaa KGB:n metodeja, vääristää historiaa, muokkaa sitä haluamakseen, synnyttää termien avulla mielikuvia (kuten ”fasisti”, ”banderalainen” etc.) Termeillä synnytetty mielikuva harvoin kuitenkaan vastaa todellisuutta, kyse on neuvostovallan jatkumosta, jossa historia oli osa propagandaa – oma koulutuksensa on auttanut häntä ymmärtämään metodeja paremmin, näkemään toiminnan taustalla piileviä tarkoituksia.

L. totesi kärjistäen:

-Minusta tuli Euromaidanin jälkeen yhdessä yössä vihollisista ultimaattisin – fasisti. Neuvostoliitossa viholliset olivat fasisteja, Venäjällä viholliset ovat fasisteja.

Kiitokset L:lle – kiitokset ukrainalaisille, jotka taistelette meidän puhuessa!

Слава Україна!

Marko

Sanoja ja selityksiä:

Маяк (suom. majakka): ostosalue – tori ul. Arteman varrella Kyivskin alueella luoteeseen Donetskin keskustasta.

Маяк’ia todennäköisesti hyödynnettiin paljon operaation valmistelussa, alueella yrittäjänä toiminut Oleh ”шаман” Frolov toimi etenkin keväällä ja kesällä 2014 militanttikomentajana, mutta jo ennen tätä hän oli vieraillut militaristisilla EMS-leireillä Venäjällä. Leirien toiminta perustui Alexander Duginin ajatuksiin. Myös muita Маяк’illa työskennelleitä siirtyi kesällä 2014 miehitysjoukkojen tukijoiksi.

Масштаб: skaala/laajuus.

Каца́п: alun perin halventava nimitys venäläismiehestä, nyt ”katsapeiksi” voidaan kutsua ivallisesti kaikkia venäläisiä.