torstai 5. huhtikuuta 2018

Putinin turisteja Latviassa

Talvella ja keväällä 2014 venäläismedioissa esiintyi tavan takaa Tatjana Samoilenko – milloin hän esiintyi ”odessalaisena kotirouvana”, milloin ”kiovalaisena sotilaan äitinä”, toisinaan häntä haastateltiin ”harkovalaisena antimaidanilaisena”. Samoilenko on myös osallistunut mielenosoituksiin Sevastopolissa Krimillä sekä Novotšerkasskissa Rostovin alueella Venäjällä, kaikkialla yhteistä hänen roolille mielenosoittajana oli Euromaidanin sekä Ukrainan – Viktor Janukovytšin kauden jälkeisen – hallinnon vastustaminen. Toisinaan Samoilenkon hiukset ovat kuvissa ja videoilla ruskeat.

Nyt samainen Tatjana Samoilenko on havaittu Latviassa ottamassa osaa maan venäläisten järjestämiin kielilakia vastustaviin mielenosoituksiin. Samoilenkon esiintyminen niissä, herättää väistämättä epäilyn siitä, että nämäkin mielenosoitukset on johdettu ulkoa – Venäjältä. Voinemme todeta, että kyse ei ole pelkästä epäilystä, melkoisella todennäköisyydellä nämäkin mielenosoitukset Latviassa on organisoitu ja johdettu maan ulkopuolelta, tai Latviassa toimivien yhteystoimintamiesten toimesta. Sivuhuomiona on syytä mainita se, että samanaikaisesti Venäjä harjoittelee Etelä-Itämerellä osin myös Latvian aluevesien tuntumassa. (1)

Putinin turisti Tatjana Samoilenko eri rooleissa, kuvan yläosassa Latviassa nyt (2018).
























Ukrainassa talvella ja keväällä 2014 Venäjältä maahan tulleet ns. Putinin turistit organisoivat sekä ottivat osaa mielenosoituksiin useilla paikkakunnilla, osa heistä oli mukana väkivaltaisemmassa toiminnassa ottaen esim. Itä-Ukrainassa osaa hallintorakennusten valtauksiin, tai yrittäen niiden valtauksia. Ryhmiin kuului myös Venäjältä tulleita provokaattoreita, joilla oli oma – Venäjän kannalta tärkeä – rooli Krimillä sekä Itä-Ukrainassa. Mutta jo ennen Venäjän suorittamaa Krimin miehitystä Viktor Janukovytšin hallinto turvautui Euromaidanin aikaan provokaattoreihin (tituška) synnyttämään kaaosta sekä aiheuttamaan sekaannusta provokaattoreiden pyrkiessä esiintymään median edustajille Euromaidanin tukijoina tai euromaidanilaisina.

Venäjän propagandakoneiston tiedetään hyödyntäneen myös näyttelijöitä erilaisissa rooleissa niin Ukrainassa kuin myös Venäjällä. Venäjällä maan presidentti Vladimir Putin on tavannut milloin kalastajia, milloin tehdastyöläisiä, useamman kerran on kuitenkin käynyt siten, että työläisten joukossa on ollut yksiä ja samoja henkilöitä – osassa tapauksista heidän on tunnistettu kuuluneen valtionhallintoon tai valtiollisiin turvallisuusorganisaatioihin heidän kuitenkin esiintyessä työläisen roolissa. Teatteria tämäkin!

Alla kuva, jossa Tatjana Samoilenkon ohella kolme muuta henkilöä, jotka ovat esiintyneet venäläispropagandassa erilaisissa rooleissa.

Näyttelijöitä ja Putinin turisteja.

























Kuvassa ylhäällä vasemmalla brittiläinen näyttelijä Bruce Grant, joka esiintyi venäläispropagandan Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisen ”tutkimuksia” käsittelevällä videosarjalla kommentaattorina tuomassa uskottavuutta. Kyseiset videot tunnistettiin kuvatun Venäjän suurlähetystössä Lontoossa. Hänen vierellä Tatjana Samoilenko – häntä voimme kutsua maksetuksi Putinin turistiksi.

Grantin alapuolella on Galina Pysnyak, hänen kenties shokeeravin rooli oli esittää Itä-Ukrainalaisen Slovjanskin asukasta, joka kertoi maailmalle, kuinka ”ukrainalaisfasistit” tulivat kaupunkiin ja ristiinnaulitsivat pienen pojan. Tämäkin propagandatarina levisi maailmalle, ennen kuin Pysnyakin todellinen ”minä” – rooli – paljastui. Pysnyakin oikealla puolen on tuntemattomaksi jäänyt mies, joka on esiintynyt ainakin kahdesti venäläismediassa. Toisella kertaa hän oli väkivaltaisesti käyttäytyneiden mielenosoittajien uhri ja toisella kertaa ukrainalaisterroristi.

Putin tapaa kansalaisia kirkossa, Putin ja Medvedev tapaavat kansalaisia kalassa, kuva via onsmi.ru.
























Tässä on painotettava, että yllä nostin esimerkinomaisesti esille vain muutamia tunnettuja/ tunnistettuja henkilöitä, jotka ovat osallistuneet venäläispropagandan tekoon Euromaidanin alun jälkeen Ukrainassa, Venäjällä tai Venäjän miehittämillä alueilla ja nyt Latviassa. Heidän välittämää sanomaa Venäjä on pyrkinyt levittämään maailmalle hyvinkin aggressiivisesti, kyseessä on usein suoranainen disinformaatio tai propaganda, jossa ei ole totuutta edes nimeksi. Enkä sulje pois sitä, ettemmekö mahdollisesti näe tulevina viikkoina ja kuukausina lisää erilaisia protesteja, joihin ottaa osaa Venäjältä matkaan lähteneitä Putinin turisteja – milloin he levittäytyvät Suomeen, vai riittääkö Venäjälle maamme lukuisat hyödylliset idiootit viidennen kolonnan rinnalla?

Heitäkin voinemme kutsua ”Putinin turisteiksi”, suomalaisdelegaation jäseniä propagandamatkalla Venäjän miehittämällä Krimillä maaliskuussa 2018 – antaen tukeaan Latvian venäläisille.


Kuvakaappaus: Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI (Facebook).
















Johan Bäckmanin ja Suomalais-venäläisen yhdistyksen RUFI:n puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin johtaman suomalaisdelegaation Krimin matkaan ei ole tässä syytä tämän tarkemmin puuttua. Bäckman toimi Venäjän miehittämällä niemimaalla maan kutsumana ”vaalitarkkailijana” presidentinvaalien aikaan – Bäckmanin rooli ”vaalitarkkailijana” ei ollut kansainvälisesti tunnustettu ja hyväksytty, hän oli osa Venäjän valtion organisoimaa propagandaa ja teatteria.

Marko



Huom. kirjoituksessa hyödynnetty eräiltä osin maanpuolustus.net-foorumin blogiin aiemmin laatimaani lyhyttä kirjoitusta ”Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.